Pyyheturbaani on näppärä myös avanto-uinnilla

Minun Suomeni sydämenä sykkii luonto ja suomalaisten sisu

Jäkälää Suomen metsässä

Tällä viikolla perjantai korvautui Bailantailla. Antti Tuiskun stadion-konsertti oli ihanan energinen, vauhdikas ja tunteikas. Ja vaikka vieläkin vähän väsyttää tanssimisen jäljiltä, niin ystävän kanssa vietetty ilta ja tuhansien muiden kanssa jaettu ilo, hymyt ja kurkku käheänä laulaminen lämmittää mieltä edelleen.

Antti Tuiskun biiseistä itseeni kolahtaa eniten suomalaisuutta erakkomaisuutta ja sisukkuuden ylilyöntiä niin loistavasti kuvaava ”Mä hiihdän” ja toisaalta kaunis, herkkä ”Juuret”. Täysikuu mollottamassa pimeällä syyskuisella taivaalla Stadionin yllä toisella puolella olevaa Helsingin stadionin tornia valaisten loivat mykistävän kontrastin Tuiskun järjestämälle valoshowlle ja herkisti kauneudellaan itseni ainakin kyyneliin noiden biisien soidessa. Niin upea stadion, onnelliset tanssivat ihmiset ympärillä ja kruunuksi kaiken päälle  Lauri Tähkän alkuperäinen ”Minun Suomeni” laulu piirtyy mieleni sopukoihin loppuelämäkseni.

Antti Tuisku Bailantai valoshow ja upea stadion täysikuun kera

Bailantain jälkeen siirryin takaisin peltojen ja metsien helmaan kuitenkin vielä pohtien, jälleen kerran, millainen on Minun Suomeni? Siinä ainakin luonto on erittäin suuressa roolissa. Ja sisukkaat, luonnon kauniit suomalaiset. Viime vuodet ovat tuoneet luonnon, jos mahdollista, aiempaakin lähemmäksi meidän arkeamme, kun koronan aikana ihmisten tapaaminen oli hyvin rajattua ja nyt Ukrainan sodan järkyttävät tapahtumat ja sodan seuraukset jokaisen suomalaisen ja pienyrittäjien toimeentuloon repivät mieltä. Metsään lähtiessä huolet ja murheet karisevat kuin itsestään ja voi vain keskittyä hengittelemään metsän tuoksua.

Rakkaudesta Suomen luontoon ja ihmisten luonnollisuuteen on myös Nearby syntynyt. Rakastamme liikkumista Suomessa, pieniä ja suuria metsäretkiä, koskien pauhua, uimista Suomen monissa järvissä, lammissa, joissa, meressä, pyöräilyä ilta-auringon valaistessa pellot oranssin ja punaisen sävyin. Sienestämistä syksyn maalaamassa metsässä. Hiihtämistä hohtavilla hangilla tykkylumisten puiden reunustamia latuja tai järven jäällä pimeällä, tähtitaivas kattona. Ja tietysti saunomista! Puiden ritinää ja pauketta saunan tulipesässä.

Koska koimme itse hankalaksi löytää suomalaisten pienyrittäjien valmistamia kestäviä ja luonnollisia tuotteita osaksi arkeamme ja hyvinvointiamme, halusimme tehdä näiden tuotteiden ostamisesta kaikille mahdollisimman helppoa. Jokainen valikoimamme tuote on syntynyt Suomessa, sisukkaiden suomalaisten käsissä luontoa vaalien. Olen valtavan kiitollinen, että tällaisia ympäristöystävällisiä tuotteita valmistetaan Suomessa. 

Luonnollisen kaunista syksyä kaikille! 

Joen reunustaa
#minunsuomeni #tarinoitasuomesta #suomenluonto #pienyrittäjyys #bailantai #olympiastadion #pellot #metsä #sauna

Jätä kommentti

Huomaa, että kommentit on hyväksyttävä ennen niiden julkaisemista